Muistatko

Kun taivas satoi niskaasi ruosteisia nauloja

Jotka viilsivät ihosi rikki

Muistatko

Kun seisoit yksin lukittujen ovien edessä

Tietäen jokaisen niistä umpikujaksi

Muistatko

Kun kirosit elämää yön hämärässä

Se pieni ja vapiseva varjo selkäsi takana

Olin minä

Minä, joka keräsin talteen jokaisen matkallasi lohjenneen sirpaleen

Joista huomaamattani kasvatin kuoren

Heijastavan peilipinnan

Ja katsoessasi minuun 

Näit kaksinkertaisena oman katkeruutesi

Enkä minä ihan oikeasti tarkoittanut olla tällainen.