Olin viikon isosena riparilla.

Valvoin öitä uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa, pelkäsin kuollakseni hypätessäni 11 metrin korkeudesta valjaisiin köytettynä, 

istuin hiljaa tyyntyvän järven rannalla ja katsoin auringonlaskua, itkin, nauroin, opin uusia puolia sekä itsestäni että muista. 

Viimeisenä iltana sain monta itkuisen kiitollista halausta ja ymmärsin miksi teen sitä mitä teen.

Juhannusaattona vietin aikaa samalla tuttujen mutta silti tuntemattomien ihmisten seurassa.
On hämmentävää katsoa pöydän toiselle puolelle ja ymmärtää että tuossa tuo ihminen on, täysin todellisena, ei vain nimenä tai kuvana ruudulla.

Sinä iltana tunsin aitoa onnellisuutta. 

Aamulla herätessäni en löytänyt tyynyltäni seitsemää kukkasta tai juhannustaian aiheuttamaa unta,
vaan oikean ihmisen, sen jonka vieressä nukuin paremmin kuin pitkiin aikoihin. 

nyt jos koko maailma pysähtyisi hetkeksi kuuntelemaan niin sanoisin vaan että

älkää pelätkö, kuunnelkaa vesisadetta ja hymyilkää koska te olette kauniita.
hyvää yötä örlömskömörimöllykät.