Seurakunnan nuortenillassa puhuttiin pimeydestä. Siitä, mitä se on, miltä se tuntuu ja näyttää. Miten valot saa sytytettyä päälle. 

Se on helppoa, eikö? Vain pieni kädenliike, valokatkaisijan naksahdus ja pimeä ei olekaan enää niin suuri ja pelottava asia. Mutta entä jos pimeys onkin pään sisällä? Mistä silloin löytyy sitä kallisarvoista valoa? 

Luin kirjan. Niin koskettavan kirjan, että se nostatti kyyneleet silmiin ja kylmät väreet iholle. 

Söin vaaleanpunaisia prinsessakeksejä ja nauroin niin paljon, että putosin sohvalta. 

Istuin edessäsi bussin penkillä ja kääntyessäni taaksepäin hymyilit niin kauniisti, etten voinut muuta kuin hymyillä takaisin. 

Ja valo syttyi harmaaseen tammikuun iltapäivään.

Naks.